Aloita uusi vuosi savuttomana!

Uusi vuosi 2022 on käynnistynyt ja valitettavasti koronapandemia on edelleen keskuudessamme, uuden omikron -variantin myötä jopa entistä enemmän. Hyökyaallon lailla leviävä uusi variantti lisää jälleen koronaviruksen aiheuttaman sairauden riskiä ja kuten jo pandemian alussa havaittiin, tupakointi lisää vakavaan koronatautiin sairastumisen riskiä merkittävästi.

Uudenvuodenlupaus avuksi?

Vuodenvaihde on otollinen aika monille tärkeille lupauksille ja uusille tavoitteille. Juuri nyt tupakoinnin lopettaminen olisikin yksi tärkeimmistä uudenvuodenlupauksista ahkerasti leviävän koronaviruksen vuoksi. Tupakoinnin lopettaminen on muutenkin yksi suosituimmista uudenvuodenlupauksista, mutta valitettavan usein lopettaminen ei kuitenkaan onnistu.

Miksi tupakoinnin lopettaminen epäonnistuu niin usein?

Tupakoinnin lopettaminen voi olla todella vaikeaa. Luultavasti jokainen tupakoiva on joskus lausunut, tai vähintään ajatellut mielessään seuraavat sanat: ”Minä voin lopettaa milloin tahansa.” Se on kaunis ajatus, mutta tupakan kanssa homma ei välttämättä ole aina niin helppoa kuin kuvitellaan. Tupakka aiheuttaa monimuotoisen riippuvuuden ja tupakoinnin lopettamista yrittävä joutuukin painimaan yllättävän monien eri riippuvuuksien kanssa.

Nikotiiniriippuvuus

Yksi riippuvuuden aiheuttajista on nikotiini. Nikotiini aiheuttaa fyysisiä vieroitusoireita, kuten:

  • Ärtyisyys
  • Levottomuus
  • Keskittymisvaikeudet
  • Univaikeudet
  • Päänsärky
  • Kärsimättömyys
  • Makeanhimo ja yltyvä ruokahalu

Nikotiinin elimistöstä häviämisen vuoksi aiheutuvia vieroitusoireita voi helpottaa nikotiinikorvaushoitotuotteilla. Nikotiinikorvaushoitotuotteita ovat esimerkiksi nikotiinipurukumit, nikotiinilaastarit, nikotiinitabletit, suusuihkeet sekä nikotiiniannospussit.

Tällä hetkellä Suomen suosituin nikotiinikorvaushoitotuote on nikotiinipussit, jotka ovat uusin ja modernein tuote nikotiinimarkkinoilla. Tupakattomat nikotiinipussit sisältävät korkeintaan 4 milligrammaa annospussia kohden, joka on sama määrä nikotiinia kuin esimerkiksi nikotiinipurukumissa. Tavallisissa kaupoissa ja kioskeissa myytävät Zonnic nikotiininuuska annospussit ovat saatavilla 2 mg ja 4 mg vahvuisena, kuten lähes kaikki nikotiinikorvaushoitotuotteet Suomessa.

Tupakointiin liittyvät tavat ja tottumukset

Tupakointiin liittyvät tottumukset vaikuttavat yllättävänkin paljon tupakoinnin lopettamisen hankaluuteen. Tupakasta on tullut moneen hetkeen ja tilanteeseen kuuluva kumppani, ja monelle pitkään tupakoineelle jo pelkästään tällaisen rutiinin muuttamisen ajattelu aiheuttaa ahdistuneisuutta.

Aamu – ja viimeistään aamukahvi on päivän ensimmäinen paikka kompastumiselle, ja näitä kompastuskiviä riittää pitkin päivää. Ruokailujen jälkeiset sauhut, kahvitauot työpaikalla – ja näihin mahdollisesti liittyvä sosiaalinen paine muiden tupakoitsijoiden puolelta, ne eivät ole välttämättä niin helposti selätettävissä kuin etukäteen hieman takki auki ajatellaan.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, monet tupakoinnin lopettamisessa onnistuneet kertovat, että paras olo lopettamisen jälkeen tulee siitä, että päivän aikataulua ei enää tarvitse suunnitella tupakoinnin ehdoilla. Kun tätä miettii rehellisesti, huomaa sen olevan täysin totta: tupakointi hallitsee jokapäiväistä elämää todella vahvasti.

Miten parannan onnistumisen mahdollisuuksia?

Vaikka olemme maalanneet piruja seinän täydeltä lopettamisen vaikeudesta, älä käsitä sitä niin, etteikö lopettamisessa voisi onnistua. Ihan varmasti voi. On vain hyvä tiedostaa jo etukäteen, että lopettaminen ei välttämättä käy niin helposti, kuin olit ajatellut. Valmistautumalla lopettamiseen ja tiedostamalla pahimmat vastaantulevat sudenkuopat, olet jo moninkertaistanut onnistumisesi mahdollisuudet!

Muutama tärkeä vinkki:

  • Mieti valmiiksi päivämäärä, jolloin tupakointi loppuu – ja pidä tästä päivämäärästä kiinni kynsin ja hampain.
  • Tutustu valmiiksi erilaisiin korvaushoitotuotteisiin ja mieti mikä sopisi sinulle parhaiten. Esimerkiksi nikotiinilaastari vapauttaa nikotiinia hiljalleen koko päivän ajan, eikä siitä välttämättä ole kovin suurta apua akuuttiin tupakanhimoon. Vastaavasti nikotiinipussit ovat nopea apu tupakanhimoon ja tehoavat välittömästi. Suomen halvimmat nikotiinipussit löydät verkkokaupasta.
  • Kerro läheisillesi ja esimerkiksi työkavereillesi jo ennakkoon, että aiot lopettaa ja pyydä tukemaan päätöstäsi. Leikkisästi tarjotut tupakat lopettamista yrittävälle saattavat jopa kaataa koko hyvin alkaneen projektin.
  • Ole valmis muuttamaan rutiinejasi. Tunnistat varmasti monta tilannetta, joissa tupakka on ollut merkittävässä roolissa, joten nyt on syytä vältellä näitä tilanteita ja keksiä tupakan tilalle jotain muuta.
  • Valmistaudu siihen, että ruokahalusi kasvaa ja maku- ja hajuaistisi paranee. Jos ruoka alkaa maistumaan huomattavasti entistä paremmin, on syytä kiinnittää huomiota ruokavalioon ja miksipä et voisi myös lisätä liikuntaa uuden, terveellisemmän elämäsi mukaan?

 Näiden vinkkien myötä toivotamme mitä parhainta onnea ja menestystä alkaneelle vuodelle 2022! Olkoon vuotesi savuton!