OmaLogo Oy

Omalogo on aloittanut toimintansa tekstiilien myynnillä vuonna 2008 Sami Sassin toimesta. Oman laitekannan hankinta aloitettiin Melcon brodeerauskoneen ostolla. Viiden kuukauden työskentelyn jälkeen huomattiin että se ei riitä ja rinnalle hankittiin Rolandin tulostava leikkuri joka antoi ensiapua toimintaan. Tekstiili puolen myötä tarjontaa laajennettiin teippauksien puolelle joka tällä hetkellä työllistää eniten.

teippitalli-1500x430

Lokakuussa 2014 Omalogo sai mahdollisuuden laajentaa toimintaansa kun TEIPPITALLIn Kari Aarniva tarjosi mahdollisuutta ostaa heidän laitekantansa. Mutoh Valujet suurkuva tulostin sekä Summan tarraleikkuri siirtyivät meidän laitekantaan . Kari toimii tällä hetkellä Omalogon joukoissa ja jakaa kahden vuosikymmenen kokemuksensa meille ja asiakkaillemme.

Tammikuussa 2015 siirryimme isompii tiloihin Tarrankaareen josta siirrymme heinäkuussa 2016 Virkkalaan ja OmaLogo Oy syntyy.


2016

Vuonna 2016 Sassi toimii uusien työntekijöiden Niko ja Mikael kouluttajana, ja siksi huomioimme kaikissa vuoden 2016 heinä-joulukuussa tehtyihin tilauksiin ”harjoittelija”-alennukset, eli nyt kannattaa tilata! Muuten kuin näissä tehtävissä, ei Sassi enää ole aktiivitoiminnassa mukana, mutta hän on yhä yhtenä osakkeenomistajana yritykseksessä.

Syyskuussa 2016 Niko siirtyi muualle ja jatkamme Mikaelin kanssa eteenpäin. Samalla päätimme jatkaa myös vaatteiden myymistä osana kokonaistoimituksia.

2019

Tammi-helmikuun vaihteessa OmaLogo Oy siirtyy Kalkkipetterin toimistohotelliin, josta meille löytyi hyvät ja valoisat tilat.