
Me mainosteippaamo Omalogo Oy:ssä teemme aivan tavallisia kylttejä, autoteippauksia, ikkunateippauksia, ikkunoiden kalvotuksia, julisteita, banderolleja, teippejä, tarroja, vaatemerkintöjä…. ja työmme on pitkälti myös käsityötä, vaikka tietokoneet luonnollisesti auttavat paljon. Lopullinen työ kuitenkin sisältää paljon manuaalista työtä, josta myös johtuu monen tilauksen lopullinen hinta. Varsinaiset raaka-aineet voivat olla kohtuullisen edullisia, mutta esimerkiksi käyttämämme Adoden ohjelmisto maksaa joka kuukausi noin 50 euroa, käytät ohjelmia tai et. Ja tottakai toimitilamme on vuokrattu, joten me maksamme tiloistamme vuokraa, työntekijälle palkkaa yms.
Tämän kaiken tavallisen toiminnan markkinoimiseksi ylläpidämme näitä kotisivujamme, ja itseasiassa tämän Omalogon oman kotisivujen lisäksi paria muutakin sivustoa, joilta voi ostaa meidän tuotteitamme ja palveluitamme. Lisäksi meillä on oma sivu Facebookissa ja Instagramissa, mutta esimerkiksi Twitteriin emme ole menneet ja LinkedInissä on vain meidän pomo, ja YouTubessakaan ei ole OmaLogolla omaa kanavaa. Olemme siis valinneet ovat markkinointikanavat, ja ne ovat:
- tärkeimpänä nämä omat kotisivut, joilla kerromme aina tasaisin väliajoin palveluistamme
- Facebook sivut, joilla pyrimme päivittäin kertomaan kuvallisesti, mitä olemme tehneet
- paikallinen lehtimainonta, sillä teemme suurimman osan töistämme 30 km säteellä toimistoltamme
Vihjeiden avulla tulokseen

Aivan samalla tavalla kuin voit käyttää vetovihjeet hyväksesi, voit käyttää meidän vihjeitämme, otamme nimittäin nyt yhden esimerkin, joka tapahtui meille tänään aivan todellisuudessa.
Minulle soitti naishenkilö. Hän ei kertonut yritystä mistä soitti, eikä minne yritykseen soitti, kysyi minua nimeltä ja alkoi kertoa Lohjan keskustassa olevista kahdesta suuresta mainosnäytöstä. Ensin hän kylläkin oli kysellyt, miten markkinoimme itseämme paikallisesti, en vastannut vaaan kysyin, mitä hän tarjosi?
Tarjolla kuului olevan 1/24 mainospaikka Lohjan keskustan mainosnäytöstä, joka olisi Suurlohjankadun suuntaisesti niille autoilijoille jotka tulevat Lohjan keskustaan, ja toinen paikka Kauppakadulla niille autoilijoille, jotka tulevat Suurlohjankadun suuntaan. Kuulemma Suurlohjankadulla liikkuu keskimäärin 18 000 autoa päivässä. Hintaa mainoksella olisi ollut 299 euroa + alv 24% viikossa. Totesin jo siinä vaiheessa, että kuulosti hieman hintavalta, ja mihin perustui tuo 18 000 auton määrä. Nainen vastasi, että Lohjan kaupungin lukuihin.
Tarkastus: Lohjan kaupunkin teki 2003 tieliikennemittauksen, mutta tuo oli aikaa ennen moottoritietä ja uutta 25-tietä keskustan ohi. Silloin toukokuussa muutaman päivän keskiarvoksi saatiin noin 9 000 autoa per suunta ja Kauppakadulle sellaiset noin 7 000 autoa per päivä. Halusin tarkastaa luvut ja löysin pienellä etsinnällä Väyläviraston karttapalvelun, josta löysin vuoden 2019 luvut, jotka antoivat Suurlohjankadulle luvuksi 3077 autoa.. eli noin 1/3 siitä määrästä, mihin mainosfirman ”Lohjan” luvut perustuivat….
Soittaja kertoi puheensa aikana, ettei itse ole lohjalainen, joten hän ei voinut tietää, että mikäli autoilija tulee Suurlohjankadulta, ja pysähtyy valoristeykseen, neljä ensimmäistä autoa ei näe mainosta lainkaan, ja muutenkin autoilijalle jää aikaa havaita kenties 1 tai 2 mainosta noista 24 mainoksesta, mikäli huomaa nostaa katseensa muutaman metrin korkeuteen tien vieressä olevan talon seinään.
Puhelun aikana suoritimme pikaisen laskelman: 9000 / 24 = 375, eli keskimäärin 375 autoilijaa voisi päivän aikana havaita mainoksemme, eli viikon aikana maksimissaan 2100 autoilijaa huomaisi mainoksemme sen pari sekuntia, ja sen hinta olisi 370 euroa. Sanoin tälle ystävälliselle naisihmiselle, että saisimme samalla hinnalla ison mainoksen kummasta tahansa paikallislehdestä ja sen mainoksen jaettuna vähintään 21 000 tai peräti 35 000 kotitalouteen. Kumpi mainoksista siis saavuttaisi paremman mainospeiton? Keskustelumme loppui ennenkuin se alkoikaan, emmekä päässeet hieromaan kauppoja sen pidemmälle. Digimainonta kyllä toimii, mutta myyjällä olisi hyvä olla tieto paremmin hallussa. Jos nyt teemme tuon samanlaskelman oikeilla luvuilla saamma viikkoautojen määräksi 875 euroa eli maksaisimme jokaisesta mainoksen nähtneestä autosta yli 40 senttiä, kun lehtimainoksesta esimerkiksi Ykkös-Lohjassa samalla kaavalla maksamme maksimissaan yhden sentin(!).
Sosiaalinen media ja mainonta

Käytämme itse sekä omaan, että asikkaidemme markkinointiin Facebook ja Google Ads mainontaa, asiakkaiden tarpeiden ja resurssien mukaisesti. Itsekin silloin tällöin testaamme näiden mainosten toimivuutta, tai sitten vain teemme näitä omia päivityksiämme ja luotamme Googlen hakukoneeseen, joka tuo sivustollemme lähes päivittäin kävijöitä, jotka myös lähettävät meille tarjouspyyntöjä, sekä tekevät suoria vaatetilauksia.
Jos siis saat puhelimitse tarjouksen mistä tahansa markkinointikampanjasta tai tavasta, pyydä vähintään kaikki tiedot sähköisesti, ennenkuin teet minkäänlaista tilausta. Tässäkin esimerkki tapauksessa itse myyjä ei ole syyllinen, hän myy vain sitä mitä hänelle kerrotaan, eikä hänellä ole ollut syytä olettaa että luvut olisivat väärin….