
Ikkunateipit eivät välttämättä maksa paljon, mutta tuovat liikkeelle lisänäkyvyyttä ja kenties samalla lisämyyntiä. Halvimmillaan teipit voi tilata itseasennukseen jo muutamalla kympillä ja kohteesta riippuen ikkunateippauksen hinnat lähtevät parista sadasta eurosta alkaen ylöspäin.
Teippaussuunnittelun saat tarvittaessa

Kun Mainosteippaamo OmaLogo tuottaa asiakkaalle teippaukset, me tarvittaessa käymme paikanpäällä ja teemme myös varsinaisen suunnittelun. Tarpeen mukaan tuotamme asiakkaalle myös uuden logon tai muokkaamme vanhasta logosta uuden, digitaalisen version.
Parhaimmillaan projekti etenee muutamassa päivässä tapaamisesta, suunnitteluun ja toteutukseen ja kaikki suunnitelman, vedokset sekä tarjoukset asiakkaat saavat kirjallisina.

Ikkunateipissä voi käyttää niin paljon värejä kuin yrityksen liikeilme vaatii, tai sitten mennään aivan yksinkertaisin värein – aina tarpeen mukaisesti ja jokainen liike on yksilö.

Luonnollisesti ulkoikkunoihin teippauksia tehdään Suomessa pääosin huhtikuusta lokakuuhun, koska talvella on liian kylmä. Kylmälläkin ikkunoiden teippaaminen on mahdollista, mutta suositus on +5 asteen lämpötila.
Ikkunoilla uutta ilmettä
Sopivilla ikkunateippauksilla saat nopeasti uutta ilmettä yritykseesi, maksamatta kuitenkaan liikoja. Mainosteippaamo Omalogo tekee toimituksia myös PK-seudulle.
Samalla kun uusimme ikkunateipit, voimme uusia myös liiketilan sisäseiniä, pintoja….. kysy lisää.
Ikkunateippaus ja projektilaskutus
Laskutus hoidetaan yleensä 25-50% projektin alkaessa ja loput projektin valmistuessa, tämä siis kun suunnitelma on hyväksytty. Tämä siis jos projektin arvo ylittää 1000 euroa. Alle 1000 euron projektit laskutamme projektin valmistuttua. Antamiamme suunnitelmia ei saa käyttää toisen yrityksen toimesta edes ideamielessä tai laskutamme alkuperäisen tarjouksen mukaisesti koko tarjoussumman.

Mikäli työ on sisältänyt logon kokonaan suunnittelun alusta alkaen, voimme sopia logosuunnittelun laskutuksen omana laskunaan ennen varsinaista teippausprojektia.