

Vahva brändi syntyy useimmiten pitkäaikaisen ja suunnitelman mukaisen tien tuloksena. Brändi voi syntyä hetkessä, eli se voi saada logonsa, värinsä, sisältönsä ja tavoitteensa yrityksestä, mutta varsinainen brändi siitä syntyy vasta asiakkaiden kanssa, ja ajan saatossa. Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä työtä.
Vahva nimi auttaa myynnissä
Ollessani itse pieni, olivat Adidas, Nike ja mm Lacoste meille nuorille tunnettuja merkkituotteita, jo vaikka emme olisi niitä vielä edes kaupassa nähneet, mutta ilman näkemistäkin meillä oli halu saada jonakin päivänä omistaa Adidaksen kengät ja kenties Lacosten paita ja siinä on jo esimerkkiä varsin vahvasta brändinimestä.
Nykytekniikka ja varsinkin internet ja kaikki sosiaaliset kanavat, mobiiliteknologia ja suoratoisto ovat moninkertaistaneet kaiken se informaation tulvan, jonka kohteina me kaikki olemme, ja siksi yksittäisen brändin läpipääseminen on entistä vaikeampaa. Mutta jos brändin omat arvot ja suunnitelmat ovat vahvat jo alussa, ei ole mitään syytä, miksei yritys onnistuisi markkinoinnissaan.
Otetaan esimerkki naapuri Ruotsista. Ruotsissa toimii kasvava pelistudio, joka on Tukholman pörssissä ja sen tunnistavat monet rahapelaajat siitä, että aloittaessaan automaattipelien pelaamisen netissä, pelin latausvaiheessa näytöllä on isolla NetEnt, myös mm Veikkauksen pelivalikoimissa on nykyään NetEntin pelejä. Yksi NetEntin kasvun salaisuus on luonnollisesti vahva osaaminen ja hyvät pelit, kuten Starburst, josta on noussut yksi netin ja samalla NetEntin suosituimmista peleistä. Peli itsessään on varsin yksinkertainen ja se julkaistiin jo 2012, mutta juuri sen yksinkertaisuus on sen salaisuus ja jos haluat tietää pelistä enemmän, lueppa Starburst arvostelu niin tiedän enemmän, mistä oikeastaan on kyse.
Se että pelistudion pelit menestyvät, tarkoittaa se myös pitkässä juoksussa sitä, että useimmat uudet nettikasinot tekevät sopimuksen NetEntin kanssa jo pelkästään siksi, että he ovat tutustuneet yrityksen peleihin ja nähneet sekä lukeneet, kuinka pelaajat niistä tykkäävät. Vähän samaan pitäisi päästä omaa brändiä rakentavan yrityksen, ja siksi puhutaan myös ns. tuotekehityksestä ja tuotteistamisesta. Vaikka yritys toimisi vain kylpyhuoneita saneeraten, kehittämällä tuotteistetun palvelukokonaisuuden yritys pystyisi rakentamaan itselleen tuotenimen kautta omaa brändiään.
Tuotekehitys ja tuotteistaminen ovat tärkeitä asioita
OmaLogo Oy pyrkii omassakin toiminnassaan koko ajan kehittämään sekä omaa sisäistä toimintaa, että toimintaa, joka näkyy ulos. Pieni yritys, kuten me, joutuu tekemään tämän oman toimintansa kautta ja nyt neljättä vuotta OmaLogo Oy:nä toimiessamme alamme olla sillä toimintamallilla, mikä oli tavoitteena, mutta meillä on vielä pitkä matka kuljettava oman brändimme rakentamisessa ja varsinkin tuotteistamisessa. Yksi tuotteistuksistamme ovat erilaiset autoteippauksemme, jotka ovat hinnoiteltuja auton koon mukaisesti. Muuten emme ole vielä kehittäneet tuotteistustamme sellaiselle tasolle, että meillä olisi tarjota asiakkaillemme selkeitä tilattavia ”kappaleita”.
Apua brändäykseen

Meiltä sen sijaan saat apua oman yrityksesi ulkoisen näkyvyyden parantamiselle kylttien ja erilaisten teippausten sekä vaatemerkintöjen kautta. Luomalla vahvan tuen oman yrityksesi logolla ja sanomalle, varmistat että osaamisesi saa parhaan mahdollisen huomion ja näkyvyyden missä ikinä yrityksesi työntekijä työaikana liikkuvatkaan. Luomalla mahdollisuuden nähdä yrityksen logo, värit ja mitä teette ja kenties tuo tuotenimenne, varmistat, että markkinoit samalla ulkoisella olemuksella paikassa kuin paikassa.
Me Omalogo Oy:ssä emme vain tuota materiaalia, vaan voimme yhdessä kanssasi miettiä, mitä kaikkea voisimme yhdessä tehdä, jotta firmasi tuotteet, palvelut ja nimi näkyvät entistä paremmin katukuvassa, kuitenkin siten, että se kasvattaa yrityksesi näkyvyyttä positiivisessa mielessä ja tuottaa lisää yhteydenottoja ja sitä kautta myös lisää kauppaa liiketoiminnalle.
OmaLogo Oy tekee yhteistyötä mm. ER-tuen sekä Kettu Markkinoinnin kautta, jotka toimivat sekä digitaalisen median kanssa, että printtimedian kanssa ja ovat toteuttaneet erilaisia markkinointi kampanjoita, mainoksia sekä sisältöä eri medioihin jo 90-luvun alusta alkaen.