
Omalogo on mainosteippaamo, mutta tuotamme kohtuullisen paljon palveluita myös yksityiskoteihin. Tuotteillamme on mahdollista saada aikaan niin parannuksia asuinmukavuuteen kuin myös näyttävyyttä kodin pinnoille.
Asuinmukavuutta lisää
Aurinko on hyvä kaveri ihmiselle monessa suhteessa, ja tarvitsemme auringon valoa sekä itse että kaikki syötävämme niin kasvit kuin eläimetkin tarvitsevat sitä, mutta paahtava auringon valo on kaikkien kankaiden ja värien vihollinen niin kotona kuin liiketiloissa ja siksi Omalogokin toimittaa paljon auringonsuojakalvoja koteihin ja liiketiloihin. Auringonsuojakalvo tuo suojaa auringon haitalliselta UV-säteilyltä ja blokkaa paljon myös lämpösäteilystä ja energiasta takaisin, mutta päästää valon sisään, joten se toimii oivasti yhtä hyvin kotona, mökillä kuin toimistoissa, tehtaissa ja liiketiloissa.
Jos sitten tuntuu, että kaikkien ikkunoiden kalvottamisesta tuleva parin tuhannen euron lasku ei mahdu tämän kesän budjettiin, hae lainaa, sillä asuinmukavuus on sellainen asia, mistä ei välttämättä kannata tai tarvitse säästää. Ja varsinkin jos kyse on omasta liiketilastasi, jonka näyteikkunassa on mitä tahansa tavaraa, sen kalvottaminen antaa suojaa tuotteille eikä tee niistä myyntikelvottomia, miten käy tuotteille, jotka ovat suojaamattomassa näyteikkunassa liian kauan. Jos ikkuna on suojaamaton, sen läpituleva UV säteily vaalentaa kankaiden ja pakkausten värit hyvinkin nopeasti. Aurinkokalvolla sen sijaan saadaan helposti ja nopeasti useamman vuoden suoja ja UV säteilyn lisäksi useampi kymmenen prosenttia auringon lämpösäteilystä saadaan samalla blokattua.
Näyttävyyttä kotiin ja liiketilaan

Kodin pinnat ovat monesti arkoja kulutukselle ja jo parin vuoden päästä suosikki pöytä tai taso voi olla jo melko kuluneen näköinen, mutta huonekalu itsessään vielä hyvässä kunnossa. Mainosteippaamo Omalogo voi auttaa tässäkin. Meiltä voi tulla teille paikanpäälle teippari mittaamaan huonekalunne ja keskustelemaan kanssanne millaisen päällysteen siihen toivotte, millaisen kuosin, värin tai peräti kuvan jostain valokuvasta tai paikasta – kaikki nämä ovat mahdollisia ja tarvittaessa jopa asuntojen seinät voidaan pinnoittaa tai jopa tapetoida juuri sillä kuvalla tai värillä mikä sinne halutaan.
Pienten pöytien ja tasojen päällystäminen on kymmenien euroja tai sadan euron projekti, isommat pinnat luonnollisesti sitten enemmän. Mutta omalla kuvalla tai omalla halutulla kuosilla päällystetyt pinnat ovat varmasti jotain sellaista, mitä muilla ei ole. Myös liiketilassa myyntitiskit ja näyte-ja myyntipöydät voidaan päällystää tuotteiden kuvilla tai muilla vastaavilla nopeasti ja aina uudelleen kaudesta riippuen. Harrastetilat voi myös saada aivan uutta ilmettä asiaankuuluvilla teippauksilla. Kannattaa kysellä erilaisista mahdollisuuksista ja kutsua Omalogon asiantuntija paikalle.
Vapaa-ajan viihdettä

Kun kaikki on valmista, on aika rentoutua ja viihtyä
Kun me siirrymme vapaalle, otamme aika usein nettiyhteyden joko kotikoneella tai älypuhelimella ja alamme käydä läpi eri tarjouksia. Nettikasinot ovat meidän ajanvietettämme ja hupia vapaalla. Niillä löytyy tuhansia erilaisia vaihtoehtoja viettää aikaa ja välillä jopa voittaa jotain, kunhan muistaa pitää mielessä, että niillä on kuitenkin enemmän se ajanviete kuin isot miljoonavoitot mahdollisia.
Toisaalla kun olemme netissä, emme vielä koko aikaa siellä kasinoilla vaan jokainen meistä myös pelaa erilaisia tietokone -ja mobiilipelejä enemmän tai vähemmän. Pelaaminen ei haittaa työntekoa, emmekä puhu työajalla pelaamisesta, mutta iltaisin ja viikonloppuisin koneet saattavat käydä kuumina, kun pelaamme erilaisia eSports genreen kuuluvia ja muita tietokonepelejä. Joskus pelaaminen saattaa viedä viikonloppuna pitkäänkin, mutta aina maanantaisin klo 9.00 alkaa uusi viikkoa ja työlista odottaa tekijöitään.
Omalogon työlista
Teemme joka viikolla oman työlistan, joka määrittelee, mitä töitä tehdään minäkin päivinä. Osa työtehtävistä kuten siivoaminen ovat joka viikkoisia, mutta muuten jokainen päivä on erilainen ja vaikka töitä on työlistalla välillä paljonkin, ne pääsevät aktiiviselle työlistalle omalla vuorollaan ja aktiivinen työlista on aina yhden viikon pituinen. Jos siis sanomme teille, että työnne pääsee työlistalle ja sanomme sen olevan tämän viikon tai seuraavan viikon työlistalla, se nimenomaan tarkoittaa sitä. Harvemmin viikolla tulevat työtilaukset pääsevät kyseisen viikon työlistalle eikä edes seuraavalle, vaan kaikissa tilauksissa on 1-2 toimitusaika ja niissä, joihin joudumme tilaamaan materiaaleja tai tuotteita, voi toimitusaika olla 3-4 viikkoakin.

Kysy siis ajoissa, jos olet ajatellut tilata omaan kotiiisi, mökillesi tai liiketilaasi aurinkokalvotuksen tai suojakalvotuksen. Samoin jos haluat liiketilasi pinnat käsiteltäväksi ja päällystettäväksi. Vaikka itse työ ei kestäisi kuin muutaman tunnin ja nopeimmillaan tunnin, sen mahduttaminen työlistalle voi osoittautua välillä hankalaksi ja seuraava vapaa-aika voi osua vasta 2-3 viikon päähän.
Vaatemerkinnöissä pitää muistaa, että kaikki vaatteet merkataan lämpöprässillä, mikä siis tarkoittaa henkilökohtaista työpanosta jokaiseen vaatteeseen erikseen. Meillä ei ole laitetta, joka laittaisi vaatteen paikoilleen automaattisesti tai asettelisi halutun tekstin tai logon paikoilleen, vaan kaikki tehdään manuaalisesti. Myös jokainen teksti, merkki ja kuva täytyy ensiksi tehdä digitaalisesti sellaiseen muotoon, että laitteistomme ymmärtää sen ja tulostuksen jälkeen myös leikkurin pitää ymmärtää mistä ja mitä leikata ja tähän kaikkeen menee aluksia aikaa, ja siksi monessa vaatetilauksessa on erikseen ns. aloitusmaksu.