Liiketilan ikkunat ovat ensimmäinen mitä asiakas yrityksestä näkee

Virkkalalainen OmaLogo Oy toimittaa liiketiloihin niin mainosteippaukset kuin ikkunoiden eriasteiset ja eri väriset tummennokset

Virkkalaan viime kesänä muuttanut ja omistusjärjestelyitä tehnyt OmaLogo Oy toimittaa asiakkaille tähän Lohjan talousalueelle ja lähikuntiin ikkunateippauksia sekä ikkunoiden tummennoksia. Yritys tuottaa myös autojen teippauksia, vaatemerkintää, kylttejä, valomainoksia.
– Voidaan sanoa, että toimitamme kaikkea sellaista, mistä yritys ja sen nimi ja logo näkyvät, kertoo Mikael Pitkänen, joka hänkin aloitti yrityksessä uutena työntekijänä viime kesänä ja on saanut nyt vuoden aikana opetella paljon uutta yritysmerkkauksen maailmasta.
– Teemme tarvittaessa asiakkaille uudet logot vanhoista malleista, varsinkin tilanteissa missä asiakkaan vanhaa logoa ei ole lainkaan vektoroitu. Vektorointi mahdollistaa logon ja kuvien käytön esimerkiksi vaatemerkkaukseen sekä autoteippeihin.
Liiketilan ikkunateippaus tai auton teippaaminen heijastamaan yrityksen toimintoja ei maksa paljoa.
– Usein asiakkaat luulevat työmme maksavan paljon, mutta olemme pieni yritys, joka palvelee 99% paikkakunnan yrityksiä, ja teemme sen järkevillä hinnoilla.
– Vaatteissa OmaLogolla on pari kolme toimittajaa ja pystymme tuottamaan sekä halpaa että laatuvaatetta, asiakkaan tarpeiden mukaisesti, kertoo Kari Oksanen OmaLogosta.

Kirjalliset tarjoukset

Kun asiakas soittaa OmaLogoon ja kysy hintaa, tarvitaan aina tarkempi selvitys millainen auto tai millainen ikkuna ja missä kohde sijaitsee, sillä varsinaisen työn osuus on usein se kallein – teippimateriaali ei ole yleensä kallista.
– Tottakai laitteet, lisenssit ja omat vuokrakulut pitää peittää työn hinnalla, joten aivan ilmaiseksi emme voi töitä tehdä, mutta tuotamme palvelut sellaiseen hintaan, että periaatteessa jokaisella paikallisella yrittäjällä on saataville kilpailukykyinen hinta yritysmerkintään tässä paikallisesti.
Toimitusajat vaihtelevat mutta OmaLogo tekee työt tilausten tulojärjestyksessä paitsi silloin, jos esimerkiksi jokin vaate-erä viivästyy toimittajalta tai asiakkaan tilauksella on oikeasti kiire.
– Kiiretoimituksista emme pidä, koska virheen mahdollisuus aina korostuu kun tehdään pikatöitä. Asiakas voi tehdä virheen tilauksessa ja me tuotannossa, varsinkin jos vedosvaihe joudutaan kiireen vuoksi ohittamaan.
OmaLogo antaa jokaisesta työstään kirjallisen tarjouksen ja tarjouksen mukana tulee aina havainnekuva tilatusta tuotteesta tai teippauksesta.
– Yleensä havainnekuva vastaa hyvin todellisuutta, mutta joskus joudutaan autoteippauksen suunnittelussa käyttämään autosta saatua havainnekuvaa ja todellisuudessa auto voikin olla erivärinen, joten havainnekuva ei silloin aivan todellista kuvaa näytä.
OmaLogo toivoo, että ne asiakkaat, jotka ovat hankkimassa työntekijöilleen tai asiakkailleen vaatteita firman logoilla tai nimillä, tekisivät kokonaistilauksen OmaLogosta, eli tilauksen joka sisältää sekä vaatteet että merkkauksen.
– Jos jokainen asiakas tuo meille itse jostain ostamansa vaatteet ja me vain merkitsemme ne, ei siitä tulisi mitään.
– Facebookissa ja kotisivuillamme löytyy lisätietoja ja kuvia toimituksistamme.