
Lämpimän kesän tulo näin toukokuussa on yllättänyt suomalaiset positiivisesti ja meillä Suomessa on ollut lämpimämpää ja aurinkoisempaa kuin monissa Etelä-Euroopan maista. Auringon porottaessa ikkunoista sisään ovat monet alkaneet ajatella ilmastoinnin perään, ja samalla miettineet muita mahdollisuuksia oman asumismukavuuden parantamiseksi. Yksi peruskeino on ikkunoiden kalvoitus aurinkokalvolla. Virkkalalainen Mainosteippaamo OmaLogo Oy on tehnyt ikkunakalvotuksia niin yksityiskoteihin kuin liiketiloihin.
Ikkunakalvotuksella voidaan vähentää jopa 80% auringon lämpösäteilystä. Koneellisen ilmastoinnin tarve ja sen myötä energiankulutus vähenee, kertoo Mikael Pitkänen
Kalvot poistavat myös esimerkiksi näyttöpäätteiden heijastuksia tehokkaasti niin kotona kuin toimistoissa. Tilan valoisuus ei vähene eikä värien toistuminen ikkunan läpi muutu. Auringon UV-säteily ja lämpö haalistavat ja kellastavat verhot, matot, huonekalut ja ikkunasomisteet. Auringonsuojakalvot poistavat jopa 98 % UV-säteilystä ja samat materiaalit kestävät huomattavasti pidempään kuin normaalioloissa.
Ikkunakalvotukset maksavat jonkin verran, mutta ovat kuitenkin edullinen tapa saada mukavuutta kotiin ja toimistoihin. Kalvotukset asennetaan kalvoista riippuen joko ikkunan ulko- tai sisäpuolelle ja asennus voidaan suorittaa muutamassa tunnissa pestylle ikkunapinnalle.
Ikkunakalvoja on useita tummuusasteita ja kevyimmät tummuusasteet eivät erotu normaalisti kalvottomasta ikkunasta oikeastaan lainkaan. Tummat kalvotukset sen sijaan ovat jo silmin nähtävissä.
Liiketiloissa tässä Lohjalla olemme kalvottaneet mm. Virkkalan Shellin ikkunat 3M Prestige kalvolla sisäpuolelta ja Laurinkadun Luontaistuntijan tilat Solar Filmin aurinkokalvoilla. Tuotamme myös ns. maitokalvoteippauksia, ja niitä saa kauttamme myös väreissä kuten kulta, hopea, pinkki, vihreä ja sininen väri. Näistä väreistä meillä on Virkkalantie 2:ssa mallit esillä, kutsuu Pitkänen vierailijat tervetulleiksi, mutta varoittaa samalla, että kannattaa soittaa etukäteen ja varmistaa, että toimistolla ollaan paikalla.
#mainosteippaamo #omalogo